ELÄIMET


Tilallamme on monenlaisia eläimiä ilahduttamassa ja vauhdittamassa meidän elämää. Meille on tärkeää, että eläimemme saavat elää mahdollisimman lajityypillistä ja onnellista elämää. 

Tässä he ovat!


SIRIUS


Sirius on 4-vuotias irlanninsusikoirauros. Kaupunkielämä oli aktiivisen jättiläiskoiran kanssa joskus haastava, mutta maalaiselämä on sopinut Siriukselle täydellisesti. Sirius on lempeä jättiläinen, joka tulee hienosti toimeen kaikkien eläinten ja ihmisten kanssa. Sitten kun mennään, niin mennään kovaa ja silloin kannattaa perheen pienimpien seistä sivummalla. Irlanninsusikoira on vinttikoita, jota käytettiin alun perin susien ja hirvieläinten metsästyksessä. Nykyään irliksiä pidetään seurakoirina. 


RUSKA


Ruska on 9-vuotias suomenlapinkoiranarttu. Ruska muutti meille vasta hetki sitten, mutta on tuttu koira jo pentuajoista lähtien. Ruskallekaan ei kaupunkielämä sopinut, joten hän muutti maalle viettämään eläkepäiviään. Ruska on kiltti perhekoira, joka ilmoittaa terävällä haukullaan kaikki pihaan saapuvat vieraat. Suomenlapinkoirien käyttötarkoitus on alunperin poropaimennus. Ruskan paksu turkki sopii erityisesti kylmään talveen ja hän tykkääkin makoilla paukkupakkasilla lumihangessa. 


LUNA


Luna on 3-vuotias sekarotuinen venäjänbolonkanarttu. Hän saapui meille aikuisiällä kodinvaihtajana, koska koiralaumaamme mahtui vielä pieni valkoinen vipottaja. Luna on äärettömän kiltti koira ja rakastaa jokaista vastaantulevaa ihmistä. Hän nauttii maalla asumisesta, mutta aluksi meni aikaa, että hän malttoi luopua kanojen jahtaamisesta. Luna nauttii uimisesta, seikkailemisesta ja rapsutuksista. 


MORRIS


Morris matkusti mukanamme kaupungista maalle. Hän on löytökissa ja löytyi kaupunkiasuntomme pihalta seikkailemasta. Morris käväisi löytöeläintalolla, mutta hän päätyi meille asumaan, koska sopi joukkoomme mainiosti. Ihan kuin hän olisi ollut meillä aina! Morris on kiltti kissa, joka tykkää lapsista ja kaikista eläimistä. Morriksen lempipuuhaa on loikoilla rennosti auringossa ulko-oven edustalla tai tuvassa herkkujen toivossa. 


TUISKU



Tuisku on myös löytökissa ja otettiin maalle Morriksen kaveriksi. Tuisku oli tullessaan villi, mutta tottui pian uuteen perheeseensä ja nykyään hän on oikein mukava ja kiltti maalaiskissa. Tuisku pitää talon hiirikannan kurissa ja samalla myös kärpäskannan. Hän on ketterä ja kekseliäs kissa, jonka löytää mitä ihmeellisimmistä paikoista loikoilemasta: pönttöuunin päältä, leikkimökin katolta tai pieneen koriin käpertyneenä.


ULLA, ULPUKKA JA ULRIKA 

ELI ULLAT


Ullat olivat ensimmäisiä navettamme asukkeja. He saivat nimensä nimipäivän mukaan: silloin oli Ullan, Ulpukan ja Ulrikan nimipäivät kun ajoimme lampaat takakontissa kotiin. Ullat huolehtivat tontin maisemoinnista pitämällä nurmikot ja pensaat lyhyinä, sekä niityt elinvoimaisina. Alkuun he kulkivat tontilla vapaana, mutta kun ulko-oven edessä oli jatkuvasti kasa villaa ja papanoita, joten oli aika rakentaa heille omat aidatut laitumet. Ullat ovat ihmisystävällisiä ihmettelijöitä, jotka seuraavat kiinnostuneena tilan touhuja. 


KAAPO JA VEETI


Belgianjätti Kaapo muutti aluksi meidän tupaamme. Ahkerasti nakertavat hampaat eivät haitanneet vanhoja seiniä, mutta keittiöremontin myötä Kaapo muutti ulkotarhaan ja hänelle hankittiin ystäväksi belgianjätti Veeti. Kaapo on nimestään huolimatta naaras ja Veeti puolestaan uros. Veeti leikattiin ennen kanien yhsdistämistä, jotta vältytyään pikkupupuilta. Kaapon ja Veetin rakkaustarina ei alkanut lupaavasti, mutta kolmas kerta toden sanoi ja nykyään he ovat ylimmät ystävykset. 


LEINO-KUKKO JA ROUVAT


Meillä on alusta asti jos jonkinnäköistä lintua. Tällä hetkellä kanalassa asustaa Leino-kukko ja pieni kirjava joukko rouvia: ruskea kana Hilma, valkoiset silkkikanat Onerva ja Heinikki sekä kalkkuna Kyllikki. Herrasmies Leino huolehtii hienosti laumastaan ja tarjoaa ensin kanoille ruokaa ennen kuin itse syö. Kanalasta haemme tuoreet kananmunat aamiaispöytään ja tiedämme varmaksi että nämä jos mitkä ovat oikeasti onnellisten kanojen munia!

 

URHO ELI URKKI


Urho on n. 5-vuotias minipossu, joka muutti meille aikuisiällä. Olimme kalkkunaostoksilla kun kuulimme, että Urho etsii uutta kotia ja niinpä hän muutti meille pitämään jöötä navettaan. Urho on kiltti possu, joka tykkää rapsutuksista, mutakylvyistä ja ruuasta. Urholle haetaan kaupan hävikkivihanneksia ja lisäksi hänelle maistuu puhdas kotiruoka sekä laitumelta tongitut aarteet. Urho on tarkka ruokansa suhteen eikä hyväksy ketään kerjäläisiä lähelleen ruoka-aikaan. Iltaisin Urho kaivautuu heinien alle nukkumaan, aamulla hän herää virkeänä laitumelle reippailemaan. Talvella Urho kasvattaa mustan talviturkin ja kesällä se tippuu pois, jolloin kalju tyyli on kätevämpi. Urho oli hieman ylipainoinen ja laiska meille tullessaan, mutta pian kotiutumisen jälkeen hänestä kuoriutui oikea atleetikkopossu.