
Anniina Jalkanen
VAIKUTTAJAMARKKINOINTI - SISÄLLÖNTUOTANTO
4 VUOTTA LUONNON KESKELLÄ
MAALLE MUUTTO
Kesällä 2019 pakkasimme kerrostalokolmiomme tavarat pakettiautoon ja muutimme vanhalle maatilalle Etelä- Savoon. Siitä alkoi uusi, ihmeellinen ja opettavainen elämämme maalla. Samalla hyppäsimme palkkatöistä yrittäjiksi, joka sisälsi paljon riskejä, mutta päätimme silti hypätä. Päivääkään emme ole katuneet.
Ensimmäisenä kesänä laitoimme navetan ja aitaukset kuntoon kotieläimiä varten. Koirat ja kissa saivat pian kavereikseen lampaita, kanoja, minipossun sekä kaneja. Ensimmäisen vuoden elimme kantovedellä ja puulämmityksellä, jotka toivat omat haasteensa ja jännityksensä. Kylminä talvi-iltoina lämmitimme puuhellalla veden ja peseydyimme pihalla tähtitaivaan alla.
Asumme keltaisessa rintamamiestalossa, jota olemme pikku hiljaa laittaneet meidän näköiseksi ja käytännölliseksi. Ei sitä suotta sanota, että vanhassa talossa tulisi asua vuosi ennen isompia remontteja. Olen samaa mieltä!
.
video-ja valokuvaus on intohimomme
SISÄLLÖNTUOTANTO
Kaikki lähti liikkeelle intohimostamme video-ja valokuvaamiseen. Rakastamme tuottaa esteettisesti kaunista ja aitoa sisältöä, joka ilahduttaa ja inspiroi katsojaa. Kuvaamme pääasiassa YouTube-kanavalleni, sekä Instagram-tililleni perhe-elämäämme maalla. Videoissa käsitellään vanhan talon remontteja, rantamökkien kunnostamista, luontoa, kotieläimiä ja lapsiperheen arkea. Olen iloinen siitä, että tarinamme on inspiroinut niin monia ihmisiä tavoittelemaan omaa unelmaansa oli se sitten maalla asuminen tai jotain aivan muuta.
.
OLETKO KIINNOSTUNUT YHTEISTYÖSTÄ?
SOME-YHTEISTYÖT
Yhteistyöt suunnitellaan aina asiakaskohtaisesti. Tavoitteenamme on mahdollisimman laadukas, luonnollinen ja kohderyhmää tavoittava yhteistyökokonaisuus.
Ota yhteyttä sähköpostitse tai alla olevalla lomakkeella!
anniinajalkanen@gmail.com